Tori.fi on Suomen vilkkain C2C-kauppapaikka ja kasvussa koko ajan.

Toriin jätettiin vuonna 2016 melkein yhdeksän miljoonaa ilmoitusta

– Ilmoitusmäärä kasvoi 24 prosenttia ja käyttäjämäärä 12 prosenttia

Suomen suosituimman verkon kauppapaikan Tori.fin ilmoitusten määrä kasvoi viime vuonna 24 prosenttia. Vuonna 2016 ilmoituksia jätettiin yhteensä 8,96 miljoonaa kappaletta. Torissa vierailtiin yhteensä noin 250 miljoonaa kertaa, mikä tarkoittaa 15 prosentin kasvua edeltäneeseen vuoteen verrattuna.

Merkittävin kasvun lähde oli vilkastunut ajoneuvojen kauppa Torissa. Autoilmoituksia Toriin jätettiin viime vuonna noin 370 000 kappaletta, joista yksityisten käyttäjien jättämiä autoilmoituksia oli 150 000. Moottoripyörät, veneet, matkailuautot ja työkoneet mukaan lukien ajoneuvojen ilmoitusmäärä kasvoi vuodessa 16 prosenttia.

Torin ilmoituksista vuonna 2016 noin 95 prosenttia oli yksityisten ihmisten jättämiä. Torin suurimmat tuoteryhmät olivat yhä koti ja asuminen sekä vaatteet ja kengät.

Tori 2016 luvut

Kokonaiskauppa Torissa arviolta 460 miljoonaa euroa

Verkon kauppa-alustoilla standardiksi on muodostunut muun muassa eBayn ja Amazonin käyttämä kokonaiskauppa-arvo eli GMV (Gross Merchandise Value), joka kertoo alustalla toteutuneiden kauppojen kokonaisarvon.

Torin osalta tämä mittari kasvoi viime vuonna 22 prosenttia edellisvuodesta, noin 462 miljoonaan euroon. Suomalaisten paljon verkossa myyvien kauppojen vertailussa Tori on siis jo samassa suuruusluokassa kuin esimerkiksi hieman suurempi Gigantti (viimeisimmän täyden tilikauden liikevaihto 492 miljoonaa euroa) tai pienempi Verkkokauppa.com (vuoden 2016 liikevaihto 371 miljoonaa euroa).

Jo puolet käytöstä puhelimella tai tabletilla

Vuonna 2016 Torin käytössä mobiililaitteiden suosio jatkoi tasaista kasvuaan. Jo puolet selailusta ja ilmoitusten jättämisestä tapahtuu älypuhelimella tai tabletilla.

Erityisesti mobiilikäytön suosioon vaikuttivat Torin iOS- ja Android-sovellukset, joiden kautta tapahtui vuoden lopussa jo viidesosa kaikesta Torin käytöstä. Joulukuussa 2016 Torin mobiilisovelluksia käytti päivittäin 55 000 ihmistä.

Pokémon-villitys nosti lisävarusteet hittikategoriaksi

Suhteellisesti eniten vuonna 2016 kasvoi matkapuhelimen lisävarusteiden kategoria, nousua oli jopa 236 prosenttia. Ajallisesti tässä näkyy selkeä Pokémon Gon hittivaikutus, sillä kesän aikana esimerkiksi lisäakkuja sekä haettiin että ilmoitettiin Torissa aivan eri tavoin kuin ennen villitystä.

Viime vuoden suosituin kuukausi Torissa oli elokuu. Tämä ei ole yllätys, sillä kesälomien loppuminen, koulun ja töiden alkaminen sekä uudet harrastukset ovat perinteisesti näkyneet kiireisenä elokuuna Torissa.

Suosituin yksittäinen päivä oli kuitenkin sunnuntai 17. huhtikuuta, jolloin päivän aikana jätettiin lähes 40 000 ilmoitusta. Tämä saattoi johtua siitä, että kyseinen sunnuntai oli kautta maan sateinen ja kolea eli juuri täydellinen ajankohta kaappien kevätsiivoukselle.

 

Lisätietoa

Sami Törmä, viestintä ja -markkinointijohtaja
050 357 8442
storm@tori.fi