Tori.fi on Suomen vilkkain C2C-kauppapaikka ja kasvussa koko ajan.

Kestävä kuluttaminen ja vertaisverkkokauppa on aktiivista ja kasvaa edelleen – jopa 70 % harkitsee tapauskohtaisesti ostaako tavaran uutena vai käytettynä

Posti ja Tori tekivät toukokuussa kyselyn, jonka tavoitteena oli selvittää miten kuluttajat suhtautuvat uusien ja käytettyinä ostettavien tavaroiden kauppaan. Tulosten mukaan käytettyjä tavaroita tullaan ostamaan entistä enemmän, eikä omista kulutustottumuksista koeta ilmastoahdistusta.

– Tutkimustulokset osoittavat selvästi, että kestävä kulutus kiinnostaa kuluttajia. Tuotteiden hankintaa, toimituksia ja jopa pakkausmateriaaleja arvioidaan vastuullisuuden näkökulmasta. Haluamme yhdessä Torin kanssa tukea tätä kehitystä ja helpottaa käytettyjen tuotteiden verkkokauppaa, lähettämistä ja vastaanottamista kaikkialla Suomessa. Vertaisverkkokauppa on yksi tärkeimmistä keinoista matkalla kohti ilmaston kannalta kestävämpiä kulutustapoja, kertoo Postin vastuullisuusjohtaja Noomi Jägerhorn.

Sähköiseen kyselyyn vastasi 1 379 Postin ja Torin kuluttaja-asiakasta 1.-26.5. välisenä aikana. Enemmistö kyselyyn vastanneista oli naisia (63 %), ja eniten vastaajia oli 46-62-vuotiaissa (37 %), yli 62-vuotiaissa (30 %) sekä 31-45-vuotiaissa (24 %). Kyselyyn vastattiin tasaisesti ympäri Suomen (Länsi-Suomi 27 %, pääkaupunkiseutu 22 % ja muu Etelä-Suomi 21 %).

Tuotteen ostaminen aloitetaan verkosta, joka viides suosii käytetyn ostamista

Internet on selkeästi suosituin tapa aloittaa uuden tuotteen etsiminen ja ostaminen: 34 % kyselyyn vastanneista kertoi aloittavansa tuotteen etsimisen ja ostamisen hakukoneesta (Google). Suoraan Torista aloittaa tuotteen etsimisen miltei joka kolmas kyselyyn vastanneista (28 %). Myös tuttu verkkokauppa (14 %) keräsi mainintoja, mutta vain reilu kymmenesosa (12 %) kertoi aloittavansa tuotteen hankinnan kivijalkakaupasta.

Uusi tuote ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sen pitää olla käyttämätön: valtaosa kyselyyn vastaajista (71 %) kertoo harkitsevansa tapauskohtaisesti ostaako tavaran täysin uutena (käyttämättömänä) vai käytettynä. Joka viides vastaaja (20 %) suosii tavaran ostamista käytettynä, ja vain alla kymmenen prosenttia (9 %) vastaajista kertoo haluavansa ostaa tuotteen täysin uutena ja käyttämättömänä.

Käytetty tavara liikkuu – vertaisverkkokaupalla on valtava potentiaali

Vertaiskauppa on lukeutunut jo vuosia kuluttamisen megatrendeihin ja yleistyi käytännössä koko 2010-luvun vuosi vuodelta. Kasvutrendi näkyy tässäkin tutkimuksessa ja käytetyn tavaran ostamisen aktiivisuutena. Vastaajista yli puolet (56 %) on ostanut käytetyn tuotteen viimeisen kuukauden aikana ja 82 % vuoden sisällä. Ainoastaan 4 % ei osta käytettyjä tavaroita koskaan.  

– Koronapandemia on kasvattanut vertaiskauppaa merkittävästi, jonka lisäksi sesongit ovat pidentyneet ja laajentuneet. Tori.fi:n käyttäjämäärät ovat kasvaneet tasaisesti alkuvuodesta lähtien, ja huhtikuussa -21 meillä oli ennätysmäärä yksittäisiä kävijöitä, 3,4 miljoonaa. Ihmisillä on selkeästi enemmän aikaa ja tätä lisääntynyttä aikaa vietetään kotona. Kevätsesonki jatkuu todella vilkkaana, ja aiheet kuten koti, piha ja harrastukset ovat vahvassa nousussa, sanoo Tori.fi:n vertaiskauppatuntija Laura Kuusela.

Tutkimustulokset vahvistavat osaltaan arviota vertaiskaupan tulevasta kasvusta: 76 % vastaajista uskoo ostavansa tulevaisuudessa tavaroita enemmän käytettyinä.

– Tämä kertoo omalta osaltaan siitä, miten valtava potentiaali vertaisverkkokaupalla on. Vastuullisuusajattelu vahvistuu koko ajan, ja erityisesti nuoremmille sukupolville se on jo arkipäivää. Mitä enemmän vastuullinen kuluttaminen ohjaa kuluttajan käyttäytymistä, sitä enemmän käytetyille tavaroille on kysyntää, Kuusela jatkaa.

”Toisen käytetty on minulle uusi”

Syitä ostaa käytettyä tavaraa ovat kyselyn mukaan tuotteiden edullisuus (82 % vastaajista), käytetyn tavaran vastuullisuus (50 %) ja tuotteiden persoonallisuus sekä yksilöllisyys (21 %). Myös tuotteiden historia ja niihin liitetty tunne sekä käytettyjen tavaroiden hankkimisen helppous näkyivät vastauksissa. Vintage-tuotteet mainittiin laadukkaammiksi, kestäviksi ja ainutlaatuisemmiksi.

Käytetyn tavaran hankintaa helpottaisi kyselyyn vastanneiden mukaan helpompi nouto ja vienti (46 %), tunnistettu ja arvioitu myyjä (37 %) ja useampi käytetyn tavaran markkinapaikka verkossa (34 %). Myös käytetyn tavaran kivijalkakaupat ja tuotteiden kotiinkuljetus helpottaisivat käytetyn tuotteen ostamista.

Ilmastoahdistusta ja hiilineutraaleja kuljetuksia

Kyselyssä pyydettiin ottamaan kantaa väitteeseen siitä, aiheuttavatko henkilökohtaiset kulutustottumukset ilmastoahdistusta. Kyselyyn vastanneista 34 % on täysin tai osittain samaa mieltä siitä, että omat kulutustottumukset aiheuttavat ilmastoahdistusta, kun taas 66 % on osittain tai täysin eri mieltä väitteestä.

Kyselyyn vastaajista melkein kaksi kolmasosa (63 %) pitää tärkeänä, että kuljetus on hiilineutraali lähettäessään myymänsä tuotteen pakettina ostajalle. Kolme neljäsosaa vastanneista (75 %) pitää myös käyttämänsä pakkausmateriaalin ympäristöystävällisyyttä tärkeänä asiana.

Tori ja Posti tekevät yhteistyötä rakentaakseen kestävää kulutusmallia. Tavoitteena on helpottaa käytettyjen tuotteiden verkkokauppaa, lähettämistä ja vastaanottamista kaikkialla Suomessa. Yhteistyö vahvistaa suomalaisten mahdollisuuksia vaurastumiseen ja helpottaa vastuullista kuluttamista.

Lisätietoja:
Laura Kuusela
Tori.fi, vertaiskauppatuntija
laura.kuusela@tori.fi