Tieto opiskelupaikoista aiheutti piikin Torin asuntoilmoituksiin
–Erityisesti yliopistokaupunkien vuokra-asuntojen ilmoitukset pomppasivat ennätyslukemiin
Heinäkuun ensimmäisenä päivänä julkistetut yliopistojen ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen tulokset ovat saaneet aikaan kuhinan verkon vuokra-asuntoilmoituksissa. Tori.fi:ssä vuokra-asuntojen ilmoituksia jätettiin perjantaina 1. heinäkuuta 100 % tavallista perjantaita enemmän, ja maanantaina 4.7. vuokrailmoitusten määrässä tehtiin Torin kaikkien aikojen ennätys.
“Keskikesän voisi kuvitella olevan hiljaista aikaa, mutta itse asiassa kauppaa käydään Torissa kesälomalta ja mökiltä käsin aivan arkiseen tapaan, paikoin enemmänkin. Viime vuonna koko heinäkuu oli ennätysvilkas ja tällä hetkellä Torin vuokra-asunnoissa liikutaan nyt kaikkien aikojen korkeimmissa lukemissa”, Torin markkinointijohtaja Laura Fieldhouse sanoo.
Kävijä- ja ilmoituspiikki näkyy erityisesti suurten opiskelukaupunkien kohdalla. Eniten nousseita ja aktiivisimpia kaupunkeja vuokrailmoituksissa olivat Helsingin ja Tampereen lisäksi Turku, Kuopio, Joensuu ja Jyväskylä. Kasvun takana oli erityisesti “Halutaan vuokrata” -ilmoitusten määrän räjähtäminen suosituimmilla opiskelupaikkakunnilla.
Vuokra-asuntoilmoitusten määrä Torissa noussut viime vuodesta kolmanneksen
Myös opiskelijasesongin ulkopuolella Tori.fi:n suosio vuokra-asuntojen ilmoituspaikkana on jatkanut tasaista kasvuaan. Päivittäin ilmoituksia katsellaan yli 200 000 kertaa. Näistä vuokra-asuntoihin liittyviä ilmoituksia on suurin osa, mutta myös myynti- ja ostoilmoitukset kasvavat tasaisesti.
“Meilläkin on nähtävissä tietynlainen Airbnb-ilmiö, että asuntoja vuokrataan usein lyhyeksikin aikaa etenkin lomakaudella”, Laura Fieldhouse kertoo.
Faktalaatikko
- Opiskelupaikkojen julkistaminen perjantaina 1.7. oli Tori.fi:n asuntoilmoituksissa vuoden kiireisin perjantai, ilmoituksia jätettiin +100 % tavallista enemmän.
- Maanantaina 4.7. tehtiin Torin kaikkien aikojen ennätys vuokrailmoitusten jättämisessä.
- Torin asuntoilmoitusten kävijämäärät ovat parissa vuodessa tuplaantuneet ja viime vuodestakin kasvua on jo yli kolmannes.
- Suosituimpia ovat isot opiskelukaupungit Helsinki, Tampere, Turku, Jyväskylä, Joensuu ja Kuopio.
Lisätietoja
Laura Fieldhouse, puh. 0400 816 968
markkinointijohtaja