Tori.fi nousi markkinajohtajaksi
Noin 1,3 miljoonaa suomalaista käytti Toria kuukausittain vuonna 2013
Suomen suosituimmaksi verkon kauppapaikaksi on noussut Tori.fi, jossa vieraili vuonna 2013 kuukausittain noin 1,3 miljoonaa eri kävijää. Kaiken kaikkiaan suomalaiset kävivät Torissa viime vuoden aikana yli 100 miljoonaa kertaa joko ostamassa tai myymässä tavaroita ja selailemassa ilmoituksia.
Neljä vuotta toiminut Tori julkaisi nyt kävijälukunsa ensimmäistä kertaa. Tori nousi suosituimmaksi verkon vertaiskauppapaikaksi Huuto.netin ohi alkukeväästä 2013 ja sijoittuu nyt suosituimpien suomalaisten verkkosivustojen vertailussa neljänneksi yli 40 miljoonalla viikoittaisella sivulatauksellaan (TNS Metrix, vko 4, 2014).
Torin suosituimmat myytävät löytyvät kodin piiristä – sisustus ja huonekalut, vaatteet ja kengät sekä lastentarvikkeet ja lelut muodostivat yhdessä yli kolmanneksen Torin 3,4 miljoonasta ilmoituksesta vuonna 2013.
”Vertaiskauppa on noussut keskeiseksi osaksi kuluttajien arkea. Sama ilmiö on nyt pinnalla muuallakin Euroopassa ja ympäri maailmaa. Shoppailu on siirtymässä vauhdikkaasti verkkoon ja kuka tahansa voi olla myyjä”, Torin toimitusjohtaja Jussi Lystimäki arvioi.
Eniten vuoden 2013 aikana Torissa kasvoi sisustustavaroiden kauppa, jossa ilmoitusten määrä nousi edellisvuoteen verrattuna lähes 260 prosenttia. Myös autot ja asunnot vaihtavat yhä useammin omistajaa Torin kautta. Torin ilmoituksista valtaosa, 96 prosenttia, on yksityisten ihmisten jättämiä.
”Keräämme tietoa myös Torin myyntiajoista. Esimerkiksi alkuvuodesta lähes puolet Helsingissä myyntiin laitetuista lastentarvikkeista myytiin kahden päivän kuluessa. Myös vuokra-asuntoja on raportoitu vuokratun jopa minuuteissa Torin kautta”, Lystimäki kertoo.
Alueellisesti innokkaimmat ”torittajat” löytyvät Pohjois-Karjalasta. Siellä jätettiin viime vuonna 1,1 ilmoitusta per asukas.
Kodin tavaroita ei ole vain tarjolla eniten, vaan niitä myös haetaan eniten. Suosituimmat hakusanat vuonna 2013 olivat ”sohva”, ”lipasto” sekä uuteen nosteeseen lähtenyt ”Jopo”.
Lisätietoja
Torin vuosi 2013 numeroina: https://www.slideshare.net/secret/t5JygX3Mq4wW7o
Toimitusjohtaja Jussi Lystimäen katsaus vuoteen 2013: https://www.slideshare.net/secret/2cGwD1eNPrXOBJ
Tori.fi 2013
- Yli 100 miljoonaa käyntiä vuodessa
- 1,3 miljoonaa eri kävijää ja 10 miljoonaa vierailua kuukausittain
- 3,4 miljoonaa myynti- ja ostoilmoitusta, joista 96 % yksityisten ihmisten jättämiä
- Toriin ladattiin keskimäärin lähes puoli miljoonaa kuvaa kuukaudessa
- Ilmoitusten pyyntihintojen summa mitataan vuositasolla miljardeissa euroissa
Lisätietoa
Jussi Lystimäki, toimitusjohtaja
puh. 040 549 3218