Tori.fi on Suomen vilkkain C2C-kauppapaikka ja kasvussa koko ajan.

Huonekalut ja sähkölaitteet ovat Suomen kotien vihreyden harmaa alue

Lassila & Tikanoja ja Tori.fi tarjoavat helpotuksen ison tavaran kierrättämiseen

Huonekaluista ja suurista kodinkoneista eroon pääseminen on monelle suomalaiselle iso ongelma. Niitä saa hyvin harvassa taloyhtiössä jättää roskakatokseen, eivätkä ne omakotitalon pihamaata sievistä. Korpeen kippaaminen taas on laitonta ja silti yleistä. Kookkaiden mööpelien ja sähkölaitteiden kuljettaminen on hankalaa – etenkin autottomalle sinkkutaloudelle tai ikäihmiselle. Siksi Tori.fi sekä Lassila & Tikanoja ryhtyvät yhdessä tarjoamaan huonekaluille, kodinkoneille sekä suurelektroniikalle suunnattua noutopalvelua suoraan Suomen suurimmassa kauppapaikassa. Helpponouto-niminen palvelu on ehtinyt auttaa jo tuhansia asiakkaita Suomessa. Palvelulla vapautettiin viime vuonna suomalaiskiinteistöistä tilaa arviolta yli sadan sataneliöisen asunnon verran ja säästettiin suomalaisten aikaa noin vuosi.

Huonekalut, kodinkoneet sekä suurelektroniikka ovat monelle muuttajalle ja kierrättäjälle iso kivi kengässä. Kookkaita kalusteita ja sähkölaitteita ei saa juuri missään taloyhtiössä jättää roskakatokseen jätehuollon huoleksi, eivätkä ne omakotitalonkaan pihaa sievistä. Ja niiden luontoon jättäminen on laitonta. Ongelma on polttavin kaupungeissa, joissa on paljon sinkkutalouksia, väestön keski-ikä nousee ja omistusautojen määrä vähenee.

Samat hidasteet pätevät huonekalujen, kodinkoneiden ja suurelektroniikan kanssa sekä kierrätykseen että vertaiskauppaan. Vaikka tarvetta olisi, vertaiskauppa ei käy, ellei kalusteen kuljettamiseen ole keinoja. Oikeaoppinen kierrättäminen taas tapahtuu jätteen lajittelukeskuksessa, joka sijaitsee usein kaukana ja siirtymään tarvitaan yleensä pakettiauto tai henkilöauto ja peräkärry. Huonekalujen jättäminen lajittelukeskukseen ei ole myöskään ilmaista.

– Ongelma on kiistaton. Hankaluutena on paitsi kuljettaminen myös palvelujen hajanaisuus. Kierrätystoimijat ottavat joitain tavaroita, joillekin löytyy lahjoittamalla hakija ja lopuille joutuu tilaamaan romunoudon tai viemään itse sorttiin. Kun kyse on ehdottomasti ympäristöä kuormittavasta tavarasta, ongelmaan tarvitaan helppokäyttöinen ratkaisu – sekä yksilön että luonnon takia. Sellaisiin ihmiset ovat tottuneet muillakin elämän osa-alueilla, Lassila & Tikanojan liiketoimintapäällikkö Henri Passila sanoo.

– Paras vaihtoehto on tietysti aina kauppaaminen tai antaminen eteenpäin. Toisen turhake on toisen aarre. Mutta on selvää, että jokaisen laatulaiskanlinnankin käyttöikä tulee joskus täyteen. On erittäin tärkeää kohdella tavaraa vastuullisesti myös tuolloin. Sitä helpotetaan nyt, Tori.fi:n markkinapaikkajohtaja Timo Huhtamäki toteaa.

Ei pesukoneita kuusenjuurelle

Tori.fi sekä Lassila & Tikanoja yhdistävät voimansa ja ryhtyvät tarjoamaan nimenomaisesti huonekaluille, kodinkoneille sekä suurelektroniikalle suunnattua noutopalvelua suoraan Suomen suurimman kauppapaikan kautta.

Palvelun nimi on Helpponouto. Se on Lassila & Tikanojan palvelu, joka integroidaan nyt osaksi Tori.fi:ä. Helpponouto toimii Tori.fi:ssä siten, että kun käyttäjän myynti- tai annetaan-ilmoitus on vanhenemassa, hän saa muistutuksen Helpponouto-mahdollisuudesta. Ilmoitukset ovat voimassa kolme kuukautta. Ilmoituksensa voi voimassaoloajan umpeutuessa uusia vaivattomasti, mutta mikäli tahtoo ennemmin vain eroon tavarastaan, noudon saa nyt tilattua suoraan kauppapaikasta silloin, kun itselle sopii.

– Helpponoudossa ketjutetaan kuljetuksia tehokkaasti. Samalla jokainen esine tarkastetaan. Uudelleenkäyttöä pyritään löytämään niin usealla esineelle kuin mahdollista. Tällä hetkellä Helpponoudon noudoista noin kymmenesosasta löytyy uudelleenkäyttöön pelastettavaa tavaraa. Ja jos esine päätyy jätteeksi, jatkokäsittelyssä varmistetaan materiaalien tehokas uudelleenkäyttö ja järkevä energiatuotanto, Passila kertoo.

Tori.fi:lle yhteistyö Lassila & Tikanojan kanssa on tärkeää koko toimintaketjun vastuullisuuden varmistamiseksi. Kauppapaikan ydin on laadukkaan tavaran käyttöiän pidentäminen sekä edullisen ja mieleisen tarpeiston löytämisen ilo – siis kiertotalouden hauska puoli. Mutta ympäristöajattelu jää vajaaksi, jos nojatuoli päätyy lopulta kuusenjuurelle.

Vuodessa yli 100 sataneliöistä asuntoa

Tori.fi:n kautta käyty vertaiskauppa säästää maailmasta vuosittain noin 600 000 sohvan valmistamisesta koituvaan ympäristöhaittaan vertautuvan määrän päästöjä. Vertailukohdaksi käy myös vaikkapa koko Helsingin lämmittämiseen kuluva energia. Tori.fi:n kautta vuosittain muodostuvilla päästösäästöillä lämmittäisi Helsingin liki kahden kuukauden ajan.

Helpponoudon integroiminen kauppapaikkaan tuo taas uuden elementin kestävän kuluttamisen toteuttamiseen. Palvelu säästi pelkästään viime vuoden aikana luonnonvaroja yli 35 tonnia. Kyse on kiinteistä luonnonvaroista, kuten esimerkiksi fossiilisista polttoaineista, louhittavista mineraaleista sekä teollisuuspuusta. Tieto pohjaa material input -luonnonvaralaskentaan, jota käyttää muun muassa Kierrätyskeskus.

– Suomalaiskodeista vapautettiin palvelun avulla viime vuonna tilaa arviolta 11 000 neliötä. Se on yhtä kuin 110 erillistä sataneliöistä asuntoa. Ihmisiltä säästettiin aikaa yhteensä noin vuosi. Verrattuna siihen, että jokainen tavaranomistaja kuljettaa tavaransa itse pois, Helpponouto voi säästää hiilidioksidipäästöistä yhden päivän aikana kymmeniä prosentteja. Hyödyt syntyvät tehokkuudesta ja osaamisesta, Passila sanoo.

Helpponoudon käyttäjistä 90 prosenttia ilmoittaa suosittelevansa palvelua.

– Kun huonekaluja pelastetaan uudelleenkäyttöön, säästämme yhdessä luonnonvaroja. Riippuen esineestä luonnonvaroja saatetaan säästää yli viisi kertaa esineen painon verran. Kestävässä kehityksessä on pyrittävä huomaamaan yhteiskunnan osiot, joissa ympäristöystävällisyyden toteutuminen on kohtuuttoman vaivalloista. Niissä osioissa on erityistä potentiaalia muuttaa yhteiskuntaa kestävämmäksi. Huonekalujen, kodinkoneiden ja suurelektroniikan vertaiskaupan, kierrättämisen ja uudelleenkäytön edistäminen on sellainen osio, Huhtamäki päättää.

Lisätietoja:

Timo Huhtamäki
Tori.fi, markkinapaikkajohtaja
timo.huhtamaki@tori.fi

Henri Passila
Lassila & Tikanoja, liiketoimintapäällikkö, Helppo-palvelut
henri.passila@lassila-tikanoja.fi