Kesällä yhdistyneet Tori.fi ja Oikotie nimittivät yhteisen johtoryhmänsä
Uusi johtoryhmä on kahdeksanhenkinen ja kansainvälinen
Tori.fi ja Oikotie ovat nimittäneet ensimmäisen yhteisen johtoryhmänsä. Palvelut yhdistyivät kesällä ja ovat nyt yhdessä Schibsted Suomi. Organisaatio on yhteinen, mutta brändit ja palvelut säilyvät käyttäjälle kätevästi ominaan. Toimitusjohtaja on Jussi Lystimäki, joka palasi nyt Suomeen työskenneltyään neljä vuotta Espanjasta eurooppalaisen vertaiskaupan ytimessä. Johtoryhmä on kahdeksanhenkinen ja kansainvälinen. Tori.fi:n ja Oikotien yhteisenä tavoitteena on paitsi saavuttaa markkinajohtajuus jokaisessa kuluttajatuotekategoriassaan myös muuttaa koko kuluttajakauppaa ympäristöystävällisemmäksi ja kestävämmäksi sekä työelämää vastuullisemmaksi.
Tänä vuonna kahden suuren kauppapaikan Tori.fi:n ja Oikotien yhdistymisestä syntynyt Schibsted Suomi on nimittänyt ensimmäisen johtoryhmänsä. Tori.fi:n ja Oikotien yhdistymisprosessi on käynnissä ja uudessa johtoryhmässä yhdistyvät kummankin toimijan vahvuudet sekä osaaminen.
Schibsted Suomen toimitusjohtaja on Jussi Lystimäki. Lystimäki aloitti Schibstedillä vuonna 2009. Silloin hänen tehtävänään oli käynnistää Tori.fi:n toiminta ja kasvattaa siitä maan johtava vertaiskaupan kauppapaikka. Oltuaan vuosina 2016–2020 Espanjasta käsin töissä Schibsted-konsernin muissa vastuutehtävissä Euroopassa, Lystimäki palasi nyt Suomeen johtamaan Schibsted Suomi seuraavaan vaiheeseen.
Schibsted Suomen johtoryhmä
Jenni Tuomisto on uusi Tori.fi:stä ja autoliiketoiminnasta vastaava johtaja. Lisäksi hän vastaa Rakentaja.fi-liiketoiminnasta. Tämä on hänelle viides vuosi Torissa. Autokauppa on yksi tärkeimmistä kaupanaloista, joissa Schibsted Suomi haluaa yleistää ja helpottaa vertaiskauppaa. Tori.fi puolestaan on käyttäjävolyymiltään Schibsted Suomen laajin osa.
Anna Leinonen on uusi asuntoliiketoiminnasta vastaava johtaja. Hän on työskennellyt Oikotiessä vuodesta 2016. Uudessa roolissaan Leinosen pääfokus on markkinajohtajuuden saavuttamisessa. Asuntoliiketoiminta on Schibsted Suomen merkittävä painopistealue. Tavoitteena on luoda kokonaisvaltainen palvelu, joka auttaa suomalaisia koko elämänkaaren mitassa.
Joonas Pihlajamaa on uusi rekrytointiliiketoiminnasta vastaava johtaja. Hän on vastannut Oikotien rekrytointiliiketoiminnasta jo yli neljän vuoden ajan. Nyt työ jatkuu Schibsted Suomessa. Tavoitteena on kehittää rekrytointiliiketoimintaa edelleen hakemalla kansainvälisesti onnistuneita palvelumalleja osaksi palvelukokonaisuutta.
Kati Saarela on uusi markkinointijohtaja. Hän oli aiemmin Oikotien markkinointijohtaja vuodesta 2018. Nyt Saarela johtaa Suomen johtavien kauppapaikkojen markkinointia ja ulkoista viestintää. Schibsted Suomen palvelut ovat mukana niin isoissa kuin pienissä suomalaisen arjen hankinnoissa.
David Gill on uusi tuotejohtaja. Hän on työskennellyt Schibstedille jo kahdeksan vuoden ajan – Ruotsissa, Suomessa, Norjassa, Meksikossa ja Espanjassa. Ruotsalaisella Gillillä on ollut Schibsted-konsernin sisällä avainrooli vertaiskauppasivustojen kehittämisessä täyden palvelun transaktionaalisiksi kauppapaikoiksi. Schibsted Suomen rakentaa vahva ja kansainvälisen tuote- ja teknologiaorganisaatio, joka tekee tiivistä yhteistyötä konsernin muiden maiden kanssa.
Nicolas Aubry on uusi teknologiajohtaja. Ranskalainen Aubry aloitti töissä Torissa vuonna 2017. Hän eteni nopeasti Torin teknologiajohtajaksi johtamaan teknologiatiimiä läpi haastavan murrosajan. Sama työ jatkuu nyt koko Schibsted Suomen laajuudella. Uusi teknologiaorganisaatio syventää tiimien osaamispohjaa uusien teknologioiden skaalaamisessa sekä hyödyntää koko Schibsted-konsernin laajuista data-arkkitehtuuria ja koneoppimista.
Anja Wasenius on uusi talousjohtaja. Hän aloitti Torin palveluksessa reilu vuosi sitten, tuolloin vt. talous- ja HR-johtajana. Uudessa roolissaan hän rakentaa taloudelle ja myynnille tuen, jonka varaan uusi yhtiö voi rakentaa ketterästi kasvua. Samalla Schibsted Suomi vastaa myynnin ja tuotekehityksen muuttuviin teknologisiin ja tiedollisiin tarpeisiin.
Enna Kursukangas on uusi HR-johtaja. Hän saapui Schibstedille elokuussa. Hän johtaa HR-tiimiä ja hänen päävastuitaan ovat Tori.fi:n ja Oikotien yhdistymisen henkilöstöprosessi ja Schibsted Suomen uuden kasvua tukevan yrityskulttuurin rakentaminen.
Tavoitteena muuttaa koko markkinaa
Uusi johtoryhmä on jo aloittanut työnsä. Heidän ensimmäinen prioriteettinsa on luonnollisesti viedä Tori.fi:n ja Oikotien yhdistymisprosessi läpi niin, että uuden organisaation yhteistyö käynnistyy sujuvasti.
– Olemme löytäneet oikeat ihmiset oikeille paikoille viemään Schibsted Suomea eteenpäin. Heidän johdollaan Schibsted Suomi on mukana suomalaisten koko elämänkaaressa – esimerkiksi asunto- ja autohankinnoissa. Kirkas tavoitteemme on kehittää koko kuluttajakauppaa. Verkon kauppapaikat ovat kuluttamisen nykyisyys ja tulevaisuus, Lystimäki toteaa.
Tori.fi:n ja Oikotien organisaatio on yhteinen, mutta brändit ja palvelut säilyvät käyttäjälle kätevästi ominaan. Torissa vierailee kuukausittain noin puolta Suomen väestöstä vastaava määrä yksittäisiä käyttäjiä eli 2,7 miljoonaa eri käyttäjää. Sivustolla vierailtiin viime vuonna yhteensä 330 miljoonaa kertaa ja ilmoituksia luotiin 11,5 miljoonaa. Oikotietä puolestaan käyttää viikoittain yli 1,3 miljoonaa käyttäjää.
Tori.fi:n kautta käyty vertaiskauppa säästää ympäristöstä tonneittain päästöjä joka vuosi. Viime vuonna Torissa käydyn vertaiskaupan ympäristövaikutus oli 162 550 tonnia luonnosta säästettyjä hiilidioksidipäästöjä. Erityisen suuria vertaiskaupan ympäristöhyödyt ovat käytettyjen autojen kaupassa. Schibsted Suomi tutkii Tori.fi:n ympäristövaikutuksen vuosittain.
Lisätietoja:
Jussi Lystimäki
Schibsted Suomi, toimitusjohtaja
jussi.lystimaki@schibsted.com