Tori.fi on Suomen vilkkain C2C-kauppapaikka ja kasvussa koko ajan.

Koronakriisi näkyi vuonna 2020 vertaiskaupan valtavana kasvuna

Tori.fi:n kautta tienatut miljoonat kasvoivat 21 prosenttia

Tori.fi:ssä asioitiin viime vuonna 431 miljoonaa kertaa. Se on 32 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019. Yksittäisiä käyttäjiä oli parhaimmillaan 2,7 miljoonaa, joten käyttäjäennätys kasvoi 15 prosenttia. Ilmoituksia palveluun ladattiin 13,7 miljoonaa, 21 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Lukemista jokainen on uusi ennätys. Yksi iso vaikutin ennätysloikan takana on koronapandemia, joka teki viime vuodesta ennenkokemattoman – toki valitettavasti lähinnä kielteisesti. Pandemian seurauksena ihmiset joutuivat olemaan aiempaa enemmän kotona ja heillä oli aikaa vertaiskaupalle. Myös taloudelliset syyt todennäköisesti vaikuttivat. Samalla yksityisten käyttäjien Tori.fi:n kautta ansaitseman rahan määrä kasvoi 20 prosenttia toissa vuodesta. Palvelulla tienattiin yhteensä 729 miljoonaa euroa.

Vuosi 2020 oli ennennäkemätön koko maailmanhistoriassa – valitettavasti lähinnä kielteisesti. Poikkeuksellisuus luonnollisesti synnyttää uusia ilmiöitä ja voi vauhdittaa tiettyjä trendejä. Yksi sellainen oli kiihdytys käytetyn tavaran kaupan suosiossa.

Vertaiskauppa on lukeutunut jo vuosia kuluttamisen megatrendeihin ja yleistyi käytännössä koko 2010-luvun vuosi vuodelta. Kasvutrendi ei siis ole uusi, mutta vuonna 2020 nousukäyrä jyrkkeni ennenkokemattomasti. Se näkyy Tori.fi:n käyttäjämäärissä.

– Tori.fi:ä käytettiin viime vuonna 431 miljoonaa kertaa. Se on 32 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019. Yksittäisiä käyttäjiä oli viime vuonna enimmillään 2,7 miljoonaa kuukaudessa. Käyttäjäennätys kasvoi 15 prosenttia. Ilmoituksia palveluun ladattiin 13,7 miljoonaa, 21 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Jokainen noista on uusi ennätys,Tori.fi:n vertaiskauppatuntija Laura Kuusela kertoo ja lisää:

– Ennätyksellinen kasvu ei ole yllätys, mutta kasvuloikan suuruus on. Palvelu tavoitti jo aiemminkin noin puolet Suomen väestöstä, mutta käyttäjämäärä ja käyttämisen määrä nousivat silti taas uudelle tasolle. Yksi iso syy siihen on koronatodellisuus. Ihmiset käyvät aina vertaiskauppaa eniten silloin, kun ovat kotona ja on luppoaikaa. Ja varmasti koronakriisin aikana myös taloudelliset syyt ovat vaikuttaneet.

Tori.fi:ssä vieraili keskimäärin vuoden 2020 jokaisena päivänä 309 000 yksittäistä käyttäjää. Vuoden jokaisen minuutin aikana palvelua käytti laskennallisesti keskimäärin 214 henkilöä.

Tori.fi:n kautta tienattiin noin 729 miljoonaa euroa

Tori.fi:n kautta käyty vertaiskauppa vaurastutti yksityisiä myyjiä viime vuonna yhteensä noin 729 miljoonaa euroa. Tienattu rahamäärä kasvoi 20 prosenttia vuodesta 2019, jolloin kokonaissumma oli noin 607 miljoonaa euroa. 

– Keskimäärin jokainen Tori.fi:n yksityinen myyjä tienasi vuonna 2020 kuukausittain arviolta 67 euroa. Koronakriisin vaikutus näkyy siinä, että ulkoilu- ja harrastustavaralla tienatuissa summissa on isoja nousuja. Terveys ja hyvinvointi -osiossa tienattu rahasumma kasvoi edellisvuodesta 76 prosenttia, Lastenvaatteilla ja -kengillä tienattu summa 55 prosenttia, veneilytarvikkeilla tienattu 46 prosenttia ja polkupyöräilyllä tienattu 43 prosenttia, Kuusela luettelee.

– Kaupankäynnin arvo on totta kai tärkeä. Nurkassa lojuvan pölynkerääjän arvo on nolla ennen kuin sen myy jollekulle, jolla on sille tarvetta. Sen jälkeen arvo on moninkertainen; myyjä saa rahaa, ostaja iloa ja planeetta pitkää ikää, Kuusela jatkaa.

Käytetyn tavaran kaupasta syntyvät suorat myönteiset ympäristövaikutukset ovat merkittäviä. Tori.fi:ssä vuonna 2019 käydyn vertaiskaupan ympäristövaikutus oli yli 162 000 tonnia luonnosta säästettyjä hiilidioksidipäästöjä. Se vertautuu Helsingin koko ajoneuvoliikenteen kolmessa kuukaudessa aiheuttamaan päästömäärään. Autot tulisi siis Helsingissä pysäyttää joka vuosi kolmeksi kuudeksi, jotta päästäisiin samaan.

Kulutustavaroista Tori.fi:ssä tehtiin eniten rahaa sisustuksella ja huonekaluissa. Toiseksi eniten rakennustarvikkeilla sekä työkaluilla ja kolmanneksi eniten viihde-elektroniikalla. Kaiken kaikkiaan eniten tienattiin järjestyksessä asunnoilla, autoilla, sisustuksella sekä huonekaluilla, loma-asuinnoilla ja työkoneilla sekä -kalustolla.

Kädenojennus autokauppiaille toimi

Yksi koronakriisin suuria kärsijöitä on ollut autoala. Tori.fi tempaisi huhtikuussa antamalla palvelunsa ilmaiseksi autokaupan käyttöön vuoden loppuun saakka. Tori Autot -palvelun yksittäisten käyttäjien määrä kasvoi 20 prosenttia vuodesta 2019.

– Ilmaistempauksemme autokauppiaiden kanssa toimi, sillä Autot-palvelun käyttäjämäärä ponnahti huhtikuussa 13 prosenttia verrattuna maaliskuuhun. Ylipäätään palvelun vilkkainta aikaa on heinäkuu–lokakuu. Tuolla ajanjaksolla yksittäisten käyttäjien määrä kuukaudessa nousi 20 prosenttia vuodesta 2019, Kuusela sanoo.

– Vaikka autoala on ehdottomasti kärsinyt koronakriisistä suuresti, alan sisällä yksi ilmiö on käytettyjen autojen kaupan aseman vankistuminen, Kuusela toteaa.

Tori Autot -palvelun suosituimmat hakusanat vuonna 2020 olivat suosituimmuusjärjestyksessä: BMW, Volvo, Toyota, Mercedes-Benz, pakettiauto, Hiace, auto, Audi, Saab ja Ford. 

Lisätietoja:
Laura Kuusela
Tori.fi, vertaiskauppatuntija
laurak@tori.fi