Tori.fi on Suomen vilkkain C2C-kauppapaikka ja kasvussa koko ajan.

Moni ammattilaisjääkiekkoilija pelaa vuosia käyttämillään varusteilla

Keskiverto uusi jääkiekkovarustesetti maksaa 1 000 euroa – käytettyä suosimalla säästää jopa 800 euroa.

Moni jääkiekon harrastaja hankkii turhaan uusia varusteita. Ammattilaisistakin iso osa käyttää käytettyjä. Jääkiekkoharrastus voi kustantaa vuodessa 10 000 euroa. Varustesetti maksaa siitä helposti kymmenesosan, 1 000 euroa. Tarjolla on runsaasti myös käytettyjä välineitä. Niitä valitsemalla voi säästää jopa 800 euroa. Käytetyillä varusteilla voi saada useiden satojen eurojen säästöjä myös esimerkiksi golfissa ja ratsastuksessa, jotka niin ikään lukeutuvat kalleimpiin urheilumuotoihin. Juuri golf onkin suomalaisten urheiluvälineiden vertaiskaupan elokuun hittilaji.                 
                                                                          
Suomen henkinen kansallislaji jääkiekko on saanut viime vuosina maineen erityisen kalliina harrastuksena. Lapsen jääkiekkoharrastus voi maksaa perheelle vuodessa jopa 10 000 euroa. Merkittävä osa kustannuksista tulee varusteista, joita laji vaatii runsaasti.

– Moni ei tiedäkään, että useat huippuammattilaisetkin pelaavat käytetyillä varusteilla. Esimerkiksi hartiasuojat ja hanskat ovat tavanomaisia vuosikausia käytettäviä varusteita. Sitä esimerkkiä kannattaa ehdottomasti seurata. Koska laji on niin suosittu, käytettyä tavaraa on paljon saatavilla, Tori.fi:n markkinointipäällikkö Laura Kuusela kertoo.

Muun muassa kaikkien aikojen paras suomalainen jääkiekkoilija Teemu Selänne ja Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen puhuivat asiasta vastikään julkisessa Kiekkofoorumi-keskustelutapahtumassa. He kannustivat kierrättämään varusteita.

Tavanomainen, keskimääräinen jääkiekkovarustesetti maksaa uutena erikoisliikkeestä noin 1 000 euroa. Laskelma on tehty aikuisten ko’oista ja sen sisältämät varusteet ovat keskihintaisia.

– Vaikka varusteet ovat jääkiekossa välttämättömät ja tietysti turvallisuustekijä, ne ovat myös lajin harrastamisessa vaivattomin kohde säästämiselle. Sopivan kokoisten ja hintaisten varusteiden löytäminen sekä lapsille että aikuisille on hyvin helppoa, Kuusela sanoo.

Suomen suurimmassa kauppapaikassa Tori.fi:ssä on tällä hetkellä myynnissä noin 5 000 jääkiekko- ja luisteluvarustetta. Tori.fi:n kautta hankittu keskiverto keskihintainen jääkiekkovarustesetti maksaa noin 265 euroa. Säästää voi siis helposti useita satoja euroja.

– Moitteettomassa kunnossa olevaa tavaraa löytyy paljon. Koko varustesetinhän ei tarvitse olla yhtenäisesti samaa merkkiä tai mallistoa, joten halutessaan osan voi hankkia uutena ja osan käytettynä. Eniten tämä koskee tietysti lapsia, jotka kasvavat jatkuvasti ulos varusteistaan. Se aiheuttaa rumbaa ehkä eniten luistinten kanssa, jotka ovat myös usein hintavin yksittäinen jääkiekkovaruste, Kuusela toteaa.

4 700 uutta urheiluvarusteilmoitusta joka päivä

Tori.fi:n urheiluvarustekauppaan ladataan keskimäärin 4 700 ilmoitusta joka päivä. Piikit ovat tammi–helmikuussa ja elokuussa. Viime vuoden elokuussa ilmoitusten päiväkeskiarvo oli 5 100.

– Elokuussa suurin kiinnostus urheiluvarusteissa on golfissa. Se on kaupankäynnille otollinen laji, koska siinä tarvitaan runsaasti erilaisia välineitä ja sen kesto harrastuksena voi olla vuosikymmeniä. Golf myös kasvatti pitkään Suomessa rekisteröityneiden harrastajiensa määrää rajusti. Tällä vuosikymmenellä se on vakiintunut noin 142 000:een, Kuusela kertoo.

Golfaiheisia ilmoituksia etsivien hakujen määrä kasvaa Tori.fi:ssä kesäisin noin 100-kertaisiksi muiden vuodenaikojen vastaavasta liikehdinnästä. Tällä hetkellä palvelussa on noin 1 500 golfilmoitusta.

Täysikokoinen golfmailasetti sisältää 14 mailaa. Kukin niistä on tarkoitettu erilaiseen maastoon ja lyöntiin. Lisäksi tarvitaan mailoille suunniteltu bägi, joita on saatavilla sekä vedettävänä että kannettavana mallina. Uuteen settiin hurahtaa herkästi noin 500 euroa, vaikka ei satsaisi erityisen kalliisiin välineisiin.

Tori.fi:stä täysikokoisen golfsetin saa noin 180 eurolla. Säästää voi siis satoja euroja.

– Ne rahat voi sitten sijoittaa asuun, joka tunnetusti myöskin on golfissa olennainen osa lajikulttuuria. Pukeutumiskoodit ovat kyllä höllentyneet huomattavasti aiemmasta. Nykyään kentille pääsee ilman kulmahousuja ja tupsulakkia. Mutta kun lajikärpänen puraisee, saattaa iskeä mieliteko hankkia nimenomaisesti golfiin tarkoitetut kengät, pikeepaita ja nahkahanska toiseen käteen. Nekin saa edullisimmin ja ympäristöystävällisimmin Tori.fi:stä, Kuusela muistuttaa.

Hevonen ja satula eivät riitä ratsastamiseen

Hevosille ja hevosurheilulle on Tori.fi:ssä oma alakategoriansa. Myynnissä on yhteensä noin 1 900 hevosurheiluvälinettä. Ratsastuksen harrastajan on olennaisinta omistaa ratsastussaappaat ja -housut, kypärä ja raippa. Satulan ja kauramoottorin vuokraaminen onnistuu talleilta.

– Tuon setin kokoaminen uutena ja keskihintaisena maksaa noin 300 euroa. Markkinapaikassa kokonaishinta on reilut 100 euroa. Ratsastuskin aloitetaan usein jo lapsena, jolloin varusteita joudutaan uusimaan isompiin tavan takaa, joten säästöt kertautuvat ajan kanssa. Ja omat pieneksi jääneet housut ja saappaat voi taas kaupata eteenpäin. Jollekulle toiselle ne saattavat olla aarre, Kuusela päättää.

Suomen suurimmassa kauppapaikassa ilmoitettiin viime vuonna noin 1,7 miljoonasta urheiluun ja vapaa-aikaan liittyvästä esineestä tai palvelusta. Ylipäätään palveluun ladattiin viime vuonna yli 10 miljoonaa ilmoitusta. Tori.fi:ssä vierailee keskimäärin kuukausittain 2,1 miljoonaa kävijää.

Lisätietoja:
Laura Kuusela
Tori.fi, markkinointipäällikkö