Suomalaisiin koteihin hamutaan nyt liikuntavälineitä 35 000 kertaa päivässä
Korona ajoi kotiin, käsipainot alkoi kiinnostaa
Koronan aiheuttama poikkeustilanne näkyy suomalaisten kulutuskäyttäytymisessä. Vajaassa viikossa Suomeen on noussut kotiliikuntavälineiden hankkimisilmiö. Kuntoilu- ja fitness-tuotteita haetaan Suomen suurimmasta kauppapaikasta Tori.fi:stä nyt päivittäin noin 35 000 kertaa. Se on 200 kertaa enemmän kuin viikko sitten. Suurin syy ilmiölle on äärimmäisen valitettava korona ja siitä seurannut kodeissa vietetyn ajan moninkertaistuminen. Se on kasvattanut intoa kotiliikuntaan. Trendikkäimmät välineet ovat nyt käsipainot, kahvakuulat ja painonnostopenkit. Tosin koko maaliskuun halutuin sisäliikuntaväline on yhä kuntopyörä, ja polkupyörienkin sesonki tekee yllättäen jo äkkinäistä nousua.
Koronaviruksen leviämisestä johtuva poikkeuksellinen tilanne näkyy Suomessa kaikenkattavasti. Yksi vaikutus on kotioloissa tehtävän liikunnan yleistyminen. Kuntoilu- ja fitness-tuotteiden suosio hyppäsi Suomen suurimmassa kauppapaikassa Tori.fi:ssä viime viikonlopun ja maanantain aikana poikkeuksellisiin lukemiin.
– Kuntoilu- ja fitness-tuotteita haetaan nyt noin 35 000 kertaa päivittäin, mikä on lähellä tavanomaista vuosihuippua. Hakuja tehdään tällä hetkellä 200 kertaa enemmän kuin viikko sitten. Huippukuukausi on yleensä – oli myös tänä vuonna – tammikuu, Tori.fi:n markkinointipäällikkö Laura Kuusela kertoo.
– Eniten on pompannut käsipainojen suosio. Niitä haettiin pelkästään maanantaina 2200 kertaa, joka on kolminkertainen määrä tavanomaiseen maaliskuiseen maanantaihin verrattuna. Kahvakuulia etsittiin yli 700 kertaa, mikä on myös liki kolme kertaa enemmän kuin yleensä vastaavana ajankohtana, Kuusela jatkaa.
Kauppojakin tehtiin eli liikuntainnostus ei jäänyt vain katseluksi. Kuntoilutuotteita ostettiin maanantaina 35 prosenttia enemmän kuin tavanomaisesti.
– Syy tähän on luonnollisesti äärimmäisen valitettava koronatilanne. Kun meidän on muutettava perusarkeamme, se näkyy tällaisina muutoksina. Ihmiset ovat nyt paljon aiempaa enemmän kodeissaan, joten kotiliikuntavälineille on kysyntää, Kuusela toteaa.
Painonnostopenkki on kolmas suosikki
Myös painonnostopenkkejä etsittiin viikonlopun ja maanantain aikana yli kolme kertaa tiheämmin kuin vaikkapa edeltävänä viikonloppuna. Koko maaliskuussa kauppapaikan haetuimpia kuntoiluvälineitä ovat olleet kuntopyörä, käsipainot, penkki, crosstrainer ja tanko.
– Kotiliikuntavälineet ovat tietysti poikkeusoloissakin erinomainen sijoituskohde. Korona on nyt meidän yhteinen huolemme. Taltutamme sen yhdessä varmasti. Aikataulu siihen vain on vielä avoin. Liikuntavälineissä ei onneksi ole parasta ennen -päiväystä, Kuusela sanoo.
Polkupyörävilske alkoi jo helmikuussa
Liikuntavälineistä myös polkupyöräkaupassa käy tällä hetkellä tavanomaista selkeästi kovempi vilske. Tori.fi:n polkupyöräkaupassa vieraili viime viikolla kävijöitä yli 30 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Menopelejä katselee tällä hetkellä päivittäin noin 10 000 kävijää.
– Polkupyöräsesonki on tänä vuonna alkanut huomattavasti tavanomaista aiemmin. Jo helmikuu oli nyt pyörien osalta puolet vilkkaampi kuin viime vuonna. Tähän tietysti suurin syy on eteläisen Suomen talveton talvi, mutta tuskin kotoilu tahtia ainakaan hidastaa, Kuusela arvioi.
Lisätietoja:
Laura Kuusela
markkinointipäällikkö
laura.kuusela@tori.fi