Tori.fi on Suomen vilkkain C2C-kauppapaikka ja kasvussa koko ajan.

Tori.fi antaa puolen miljoonan euron avun suomalaiselle autokaupalle

2,4 miljoonaa kävijän kauppa on nyt ilmaiseksi automyyjien käytössä

Tori-autokauppa-palvelu on loppuvuoden ajan ilmaiseksi suomalaisten autokauppiaiden hyödynnettävissä. Kyseessä on Tori.fi:n yrityksille suunnattu tavanomaisesti maksullinen palvelu, jolla saa verkkosivuston sisälle oman kaupan ja sille erityisen näkyvyyden. Palvelua käyttää tällä hetkellä noin 1 000 autokauppiasta. Autokaupalle suunnattu apu on Torille vähintään puolen miljoonan euron arvoinen panostus. Jos huomioi tämän vuoden kasvutavoitteet, voi puhua miltei miljoonan euron panostuksesta. Autoala on 48 000 suomalaisen työllistäjä. Koronakriisi on pudottanut uusien autojen tämän vuoden menekkiennustetta noin 30 000 autolla ja käytettyjen autojen myynti on vähentynyt parin viime viikon aikana 60 prosenttia. Siksi nyt tarjotaan apua. Tori.fi:ssä on tällä hetkellä myynnissä yhteensä 80 000 autoa. Nyt julkistettava apu on suunnattu yrityksille. Yksityiskäyttäjille Tori.fi on aina ilmainen.

Tori.fi:n Tori-autokauppa on loppuvuoden ajan ilmaiseksi suomalaisten autokauppiaiden käytössä. Tämä on Suomen suurimman kauppapaikan kädenojennus kotimaisella autokaupalle koronakriisin vakavista seurauksista yli pääsemiseksi.

– Suomessa ja maailmassa vallitsevat kaikin tavoin poikkeukselliset ajat. Vähättelyyn ei ole syitä: tilanne on yrityksille katastrofaalinen. Siksi me haluamme tehdä yritysten välisessä yhteistyössä voitavamme. Tuotteemme, siis kauppamme ja sen koko volyymi, on nyt autokauppiaille ilmainen, Tori.fi:n toimitusjohtaja Juha Meronen sanoo.

– Autoala on 48 000 suomalaisen työllistäjä. Nyt uusien autojen tämän vuoden menekkiennuste on pudonnut noin 30 000 auton verran. Kun uusien autojen keskihinta oli Suomessa viime vuonna 34 000 euroa, autokauppiaiden kuluvan vuoden myyntiennusteesta on kadonnut yhteensä reilusti yli miljardi euroa. Käytettyjen autojen myynti puolestaan on vähentynyt parin viime viikon aikana 60 prosenttia. Autot ovat myös Tori.fi:lle huomattava kaupan ala, joten koemme, että tässä meillä on hyvä mahdollisuus auttaa, Meronen jatkaa.

Autoalan Keskusliitto AKL tiedotti alan haasteista viime viikolla.

– Olemme autoliikkeiden puolesta suunnattoman otettuja ja iloisia Tori.fi:n avusta. Se on selvää, että tämä kriisi on yhteinen. Pandemiavastus on yhteinen. Me olemme olleet avoimia haasteistamme, ja on upeaa nähdä, että suomalaisessa yrityskentässä elää tällainen solidaarisuus, AKL:n toimitusjohtaja Pekka Rissa toteaa.

Tori.fi:ssä vierailee kuukausittain noin 2,4 miljoonaa eri kävijää. Kauppapaikassa asioitiin viime vuonna yhteensä 330 miljoonaa kertaa.

Jopa miltei miljoonan euron panostus

Tori.fi:ssä on yhteensä myynnissä noin 80 000 autoa. Autoja myyviä yrityksiä on ilmoittajissa noin 1 000. Nyt ojennettava käsi tarkoittaa, että ilmoittaminen on vuoden 2021 alkuun saakka autokauppiaille maksutonta. Saatavilla on myös yrityksen oma alasivu Tori.fi:hin.

Maksuttomuus koskee Tori.fi:n nykyisiä autokauppiaita ja uusia autokauppiaita.

– Tämä on Tori.fi:ltä vähintään puolen miljoonan euron arvoinen panostus. Jos huomioidaan kasvutavoitteemme, joiden suhteen olimme hyvässä vauhdissa, panostuksen voi sanoa olevan liki miljoonan euron arvoinen, Meronen kertoo.

Suurten välimatkojen vuoksi autot ovat huomattavan merkittävä osa suomalaista arkea. Mikäli suomalaiset autoliikkeet hyytyvät, häviäjiä ovat myös autoilijat. Toisaalta Suomessa on myös yksi Euroopan ikääntyneimmistä autokannoista, joka ilman koronakriisiäkin ikääntyi nopeammin kuin uusiutui. Uusiutuminen pienentää liikenteen kuormitusta ympäristölle ja lisää turvallisuutta.

Tori-autokauppa koostuu niin kutsutuista shop-in-shopeista eli autoliikkeiden omista osioista Tori.fi:n sisällä. Tori.fi on yksityiskäyttäjille ilmainen, mutta shop-in-shopit ovat tavanomaisesti maksullinen palvelu.

Lisätietoja:
Juha Meronen
Tori.fi, toimitusjohtaja
juha.meronen@tori.fi

Jenni Tuomisto
Tori.fi, autoliiketoiminnasta vastaava johtaja
jenni.tuomisto@tori.fi